Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Täältä löydät tietoa sivuista ja siitä miten aloin fanittaa Mileytä ja Jonas Brothersia.

Eli siis, sivut on perustettu 20.7.2009 ja osoitettu Hannah Montanalle,Miley Cyrusille ja Jonas Brothersille(kuten olette jo huomanneet =D)

                Miten päätin perustaa sivut?

No sehän oli hetken mielijohde. Ensin piti olla kuitenkin jo vähän aikaa fani. Mileytä aloin fanittaa elokuussa 2007, sitä ennen fanitin Hannahia tai no molkein sama asia, mutta en vielä pitänyt Mileyn musiikista. Lokakuussa 2007 aloin fanittaa Mileytä oikein kunnolla  ja joulukuussa huomasin, että Mileystä on tullut sekä esikuvani ja roolimallini. Mileystä/Hannahista sain tietää Disney Channelilta kun katsoin Hannah Montana sarjaa. Lokakuussa 2007 aloin fanittaa Jonaseita oikein kunnolla. Sitä ennen olin kuullut S.O.S biisin serkultani, joka silloin oli Jonas fani. Kuunneltuani Jonasejen muita biisejä tajusin, että ne olivat todella hyviä. Aloin kuuntelemaan enemmän ja enemmän Jonasejan ja Mileyn kappaleita. Heinäkuussa, sitten päätin tehdä Mileylle ja Jonaseille sivut. No, aluksi sivuilla ei käynyt ketään, olin silleen et what?!? olin jo aikeissa poistaa sivuni kunnes kävijöitä alkoi tulla yhä enemmän ja enemmän.  Nyt en loupuisi sivuistani millään =) enkä luovukkaan

                                  Totta

  • Sivujen ylläpitäjänä ei ole ollut tähän mennessä kuin minä ja SmileyMiley joka lähti.
  • Sivut eivät ole olleet koskaan omistettu muille julkkiksille kuin Mileylle/Hannahille ja JoBrosille
  • Päivittelen sivuja joka päivä
  • Sivujen kävijälaskurin luku on noussut alusta huimat 2000 kävijää!

HMMileyJBfan on valittu kuukauden sivuiksi:

  • Fanisivut valitsivat syyskuun sivustoksi.
  • Ashleym sivut valitsivat viikon sivuksi,tässä hieno kortti:

               mil.bmp.jpg

  • Mishley sivu on valinnut hmmileyjbfanin marraskuun sivuksi! Kiitos paljon<33 Kortti alla:

             

  • HMMileyJBfan on valittu demilove viikon 48 sivustoksi :) Kiitos paljon<33

Muita kortteja joita hmmileyjbfan on saanut:

joulukortti y-työläisille.JPG

Jouluja.bmp.jpg

©2020 Hannah,Miley&Jonas - suntuubi.com